Arkiruokapalvelu

Haluan helpottaa arkeasi, jotta voit halutessasi käyttää aikaasi muuhunkin kuin kotitöihin. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan toisiimme, ruokamieltymyksiinne ja mahdollisiin erityisruokavalioihin sekä keittiöönne. Samalla sovimme käytännön asioita, käymme läpi sopimusehdot sekä tarvittaessa teemme avaimenluovutussopimuksen.
Jatkossa yhdellä käyntikerralla valmistuu ateriat muutaman päivän tarpeisiin ruokalajeista ja perheen koosta riippuen. Lisukesalaatteja, välipaloja tai leivonnaisia valmistuu helposti siinä samalla. Lopuksi tiskaan tiskit ja siivoan jäljet. Jäljelle jäävät vain valmiit ateriat nautittavaksi.
Raaka-aineet voitte hankkia itse toimittamani kauppalistan mukaan tai voin tuoda ne mukanani toimitusmaksua vastaan.
Käynnit voivat olla tarpeenne mukaan kertaluonteisia tai toistuen viikon / kahden välein.
Asiakkailta
"Ruokataivaassa omassa keittiössä. Annoin itse itselleni lomalahjaksi valmiiksi kokattua kotiruokaa, erinomainen konsepti! Loman teemana on ollut vältellä ruoanlaittoa, mutta tämä pätkii kyllä pikaruoat ja Woltit melkoisesti. Kaikki näennäisen yksinkertaista, mutta aivan tolkuttoman herkullista. Aika bra tulla kotiin pitkältä ja hikiseltä Hoplop-reissulta, kun pöytä oli katettu, ruoat valmiita ja keittiö siisti. Kiitos ihana @ruokapalveluainokainen."
Suvi, Arkiruokapalvelu
"Minulla oli useita perusteita arkiruokapalvelun hankinnalle. Halusin meille ruokaa, jonka ammattilainen oli suunnitellut ravintoarvot ja oma erikoisruokavalioni huomioiden. Lisäksi halusin monipuolisuutta ruokailuihin - itse tulee tehtyä niin usein samoja ruokia. Aiemmin tuli myös ostettua kovin usein valmisruokia kaupan tuoretiskiltä ja pohdin, että arkiruokapalvelu ei ehkä tähän verrattuna tulisi kovin paljon kalliimmaksi. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että ruokatarvikkeisiin menee arkiruokapalvelussa melko vähän rahaa. Anna myös suunnittelee hankinnat siten, että hän käyttää aina kaikki hankitut ruoka-aineet. Mukavaa palvelussa on ollut myös se, että olemme halutessamme voineet toivoa tiettyjä lemppariruokia."
Tiia, Arkiruokapalvelu
